Vágar

Vágar

keskiviikko 20. toukokuuta 2015

Ihan hitusen kulttuurishokkia



 Saarella on tullut nyt vietettyä reilu viikko, eli ihan tavanomaisen lomareissun verran! Sekä paikalliset ihmiset että sääolosuhteet ovat perinteisen skandinaavisia, joten niihin tottuminen ei ole vaatinut erityisiä sopeutumiskeinoja. Tähän mennessä sää on ollut vaihtelevaa: täällä on satanut vettä ja rakeita, mutta myös aurinko on paistanut ja oikeastaan aina tuulee joko heikosti tai sitten voimakkaammin. Mainitsinkin jo saapumispäivääni edeltävien vuorokausien lumimyräkästä, mutta siitä ei ole mun aikana ollut tietoakaan eikä sellaista varmaan ole tulossa ennen ensi talvea. Tosin vielä kun on alkuintoa jäljellä ja kaikkeen arkiseenkin jaksaa ainakin toistaiseksi suhtautua suurella innostuksella, niin ei noilla sääolosuhteilla ole juuri merkitystä.


 Suurin kulttuurishokki mulle on tullut näiden suhteellisen rennon ja "ei huolta huomisesta" -elämäntyylin myötä. Täällä oikeasti eletään ihan 100 %:sti sen mukaan, mitä sää tuo tullessaan ja matkaavatko kulkuneuvot vaiko eivät. Mitään ei siis kannata suunnitella, tai mikäli suunnittelee, niin on varauduttava siihen että suunnitelmat saattavat mennä mönkään eikä sitä saa oikeastaan koskaan tietää etukäteen.

Mulla on ollut tapana päivittäin kysellä uusilta "kämppiksiltäni" mitä he arvioivat seuraavan päivän sääksi tai uskovatko he, että esimerkiksi huomenna tulee myrsky. Vastaus on AINA sama: "Näemme sen sitten huomenna." Siitä onkin mun hyvä jatkaa samalla linjalla hokemista tyyliin "no mutta mitä LUULETTE??" eivätkä he oikeasti luule tai arvioi yhtikäs mitään, koska se on aivan turhaa tuhlata energiaa pohtimalla seuraavan päivän säätä (ja mahdollista turistirysäystä.) Ei sitä vaan tiedetä varmaksi, ja mahdollisuus sekä myrskyyn että aurinkoiseen kesäpäivään on yhtä todennäköinen.

Arkielämälle ominaisiin harrastuuksini kuuluu to do -listat sekä opiskeluihin että muuhunkin elämään liittyen. Mikäli jostain käsittämättömästä syystä ajankohtaisesta tekemättömien asioiden listasta ei löydy yhtäkään kohtaa, sellainen on helppo kyllä keksiä jostakin vaikka väkisin. Mutta täällä on ollut tosi outoa, ettei oikeastaan mitään tarvitse olla tehtynä, eikä tarvitse elää minkään aikarajojen tai sovittujen menojen mukaan. Ainoastaan työt määrittelevät päivärytmin. Tosin nyt on mainio tilaisuus stressata siitä, ettei oo mitään stressattavaa! :D Kun suunnittelen vaellusretkieni kohteita ja pituuksia, nämä ihmiset pitävät mut onneksi aina maantasalla ja muistuttavat, ettei kannata liikaa suunnitella. Onneksi mulla on hyvin tässä aikaa omaksua uusi, stressitön elämäntyyli! Teidän joka ikisen himo-opiskelijan ja työnarkomaanin siellä Suomessa pitäis lähteä vähintään pariksi päiväksi jonnekin yksinäiselle saarelle tekemään ei-mitään!!! ;)

Esimerkiksi seuraavana lauantaina mua majoittavan perheen sukulaisella on häät, joihin perhe aikoo mennä JOS ilma on hyvä eli JOS lautta kulkee pääsaarelle. Siis, he saavat vasta lauantaiaamuna tietää että menevätkö he sukulaistyttönsä häihin vai eivät.. En mää ainakaan pystyis kovin helposti omaksumaan arkeeni tuollaisia toimintatapoja:D

Yhtenä päivänä aamulautta ei vaihteeks saapunut, joten aamu oli vapaata ja iltapäivällä menin sitten laittamaan kaiken valmiiksi ihmisiä varten, jotka saapuisivat iltapäivän lautalla. Lautta oli siis tulossa, mutta 10 minuuttia ennen arvioitua saapumisajankohtaa mulle ilmoitettiin, että äkisti yltyneen tuulen vuoksi lautta oli joutunut kääntymään takaisin eikä kyseisenä päivänä saapunut siis yhtäkään lauttavuoroa. Majatalon omistajan mukaan se on vain "vanligt", eikä kukaan jaksanut olla yhtä hädissään asiasta kuin mää.









Nämä kuvat on mun retkeltä saaren majakalle:D majakkareitti on siis turistien suosima kierros, jonka varrella on yksi lunnien majoittamista paikoista. Mää en, harmi vaan, nähnyt lunneja mun retkellä. Kuulemma ne saattoi olla silloin hakemassa naposteltavaa itselleen, joten ehkä ens kerralla bongaan niitä!:D

2 kommenttia:

  1. Toi paikka kuulostaa kyllä just siltä että sinne pitäis päästä rauhottumaan hetkeks :'D Terveisin en-just-kehittäny-to-do-listaa-kesälle... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahhahhaaa mitenkäs muutenkaan, perinteiseen opiskelijatyyliin!:D arvasin että lähipiiristä löytyy sunlaisia tapauksia!

      Poista