Vágar

Vágar

torstai 2. heinäkuuta 2015

Lunneja ja matkasuunnitelmia

Kristianshús


Puolessa välissä nordjobbarikesää mennään ja elämä täällä Atlantin keskellä jatkuu tavanomaisena, Mykines täyttyy vaeltajista ja myrskyiselle ilmalle ei näy loppua! Me Fannyn kanssa vaan työskennellään, järjestellään toisillemme vapaapäiviä ja puidaan tätä kummallista elämäntyyliä ja mentaliteettia, joka ainakin meidän saarella vallitsee. Epävakaisen sään määräävä asema ihmisten suunnitelmiin ja menoihin yhdistyy ilmiselvästi myös koko elämänasenteeseen ja suhtautumiseen kaikkiin arkipäiväisiin asioihin! Uskon, että "ei huolta huomisesta tai mistään muustakaan" asenne näkyy selvimmin tai ehkä jopa ainoastaan Mykineksellä, eli ei voida varmaankaan yleistää koko Färsaarille. Meillä ei (ennen kuin me niitä itse kehitettiin) täällä minkäänlaisia rutiineja, yleisiä toimintatapoja tai kovinkaan nykyaikaisia käytäntöjä ollut. Monet asiat tehdään hassusti ja hitaasti vain sen takia, että niin ollaan aina tehty ja unohdetaan että eletään vuotta 2015 ja sekä töissä että kotona asiat VOISI hoitaa nopeasti ja vaivattomasti. Tuolla majatalossa me ollaan Fannyn kanssa monessa asiassa otettu ohjat omiin käsiimme ja alettu tehdä ruuanlaittoon ja siivoukseen liittyvät jutut mielestämme nykyaikaisemmalla tavalla. Meidän pikkusaarellemme eksyivät eräänä päivänä myös eräänlaiset "terveysviranomaiset", siis jotka kontrolloi ja tarkastaa yrityksen toimintatavat liittyen mm. ruuan säilytykseen, valmistukseen ja hygieenisyyteen. Kyse on siis samasta asiasta kuin Suomessa tehtävä tarkastus, jossa käydään läpi elintarvikelainsäädännön edellyttämät kohdat yrityksen toiminnassa. En usko, että tuo vanha majatalo läpäisisi tarkastusta ilman meidän kesätyöntekijöiden suurta panostusta. Oli kyllä mielenkiintoinen vierailu ja sitä edeltävä hassunhauska tunnelma saarella!

Me saatiin Fannyn kanssa pikkuiset purkit Nutellaa italialaisilta (en tiennyt edes että se tulee Italiasta!), vitsit kuinka piristävä tuliainen!!:D


Täyspaatillinen ihmisiä saapui taas saarelle, kuva satamasta.


Viime viikot on tosiaan ollut tosi myrskyisää ja sumuista, siis en oo ikinä Suomessa nähnyt näin synkkää sumua saati kestävän sen näin monta päivää putkeen! Olis kyllä hirmu ihanaa jos aurinko pilkahtais edes hetkeksi jonain päivänä! Lisäksi, vaatii tosi paljon motivaatiota lähteä tekemään yksinään vaellusreissuja kun kykenee näkemään vain muutaman metrin päähän ja tuuli on älyttömän kova, ja voi olla varma siitä että sadekuuro yllättää tunnin tai kahden kuluessa, vaikka lähtöhetkellä ei juuri sataisikaan. Päiväkausia jatkuneen myrskyn seurauksena on ilmiselvästi se, että lauttavuoroja on peruttu monena päivänä eikä helikopterikaan päässyt kulkemaan juuri sinä päivänä, kun mun piti lähteä viettämään paria vapaapäivääni pois Mykinekseltä... :( Lautta on tullut monena päivänä kiertelemään todella lähelle satamaa vähäksi aikaa, mutta joutunut kääntymään takaisin kun satamaan ei ole ollut aaltojen takia mahdollista päästä. Yhtenä päivänä lautta odotti 2,5 tuntia ja pääsi sitten satamaan, eikä se mun aikana oo koskaan odottanut NIIN kauan. Silloin turisteja oli 77 (plus ne jotka oli jo aiemmin varannut yöpymisensä) joten meillä ei yksinkertaisesti ois ollut riittävästi yösijoja sisätiloissa kaikille. Siis jos muistan oikein niin laskettiin että max 15:lle olis riittänyt majapaikka, jos paikalliset olis kans majoittanut osan jumiin jääneistä. Musta alkaa jo itekkin tuntuun, että hoen samaa tylsää tarinaa uudelleen ja uudelleen, mutta täällä jännittävin asia vain on se, etteivät ihmiset ehdi lennoillensa, kun jäävät saarelle jumiin. Eräskin pariskunta oli menossa Texasiin, ja koska he Mykinesin myrskyn vuoksi missasivat Färsaarilta lähtevän lennon, eivät he ehtineet myöskään kolmelle muulle lennolleen palatakseen kotiin. :(

Monet paikalliset ovat sanoneet, etteivät muista eläneensä yhtäkään näin kylmää ja harmaata kesää Färsaarilla. Eli täällä siis oikeasti pitäisi olla tähän aikaan vuodesta lämpimämpi ajanjakso, mutta kuten mua jo keväällä varoiteltiin, tämä kesä on tavanomaista kylmempi. Toivottavasti nyt heinäkuussa tilanne ehtisi vielä muuttua, olis kiva nauttia edes parista aurinkoisesta päivästä jopa täällä! :)



Lunneja asuu meidän kotisaarella ihan hirrrmuisesti ja lähes joka paikassa siellä!! Ne on tosi herttaisia, ne vaan tallustelee isoissa seurueissa eivätkä pelkää ihmisiä juuri ollenkaan! Nää kuvat tosin on tosi huonolaatuisia, kun oon ottanu ne vanhalla rikkinäisellä kännykällä:)

Joka viikko jotkut turistit tulee myöskin tilaamaan lunneja lounaaksi, ja heidän huonoksi onnekseen joudumme kertomaan ettei se muutamaan viime vuoteen ole ollut sallittua edes syödä niitä. Tällä viikolla kuitenkin joka ikinen päivä joku turisti/seurue on tullut innoissaan varaamaan oman lunniateriansa, mikä on aika huvittavaa. Turistioppaissa on vissiin monta vuotta väärää tietoa tai sitten Mykinesiin vain edelleen liitetään vahvana mielikuvana ainutlaatuinen mahdollisuus maistaa lunneja. Paikalliset kyllä kehuu edelleen jatkuvasti kuinka hyvältä ne maistuu, mutta unohtavat tai "unohtavat" mainita ettei se ole sallittua syödä niitä.


Tällä viikolla sain vihdoin varmistuksen, että mun lentojen vaihto onnistui ja pääsen vielä viikoksi Islantiin ennen paluutani Suomeen!!! Yks mun elämän suurimmista haaveista käy siis toteen, kun vihdoin saan matkustaa Islantiin! Oon aina ajatellut sen liian kalliiksi reissuksi enkä sen takia oo ajatellut asiaa koskaan kovin tosissaani, mutta nyt mieli muuttui kun oon jo sijainniltani vähän niin kuin puolivälissä matkaa. Ihanaa alkaa jo suunnitella reissua, ja jos joku on käynyt siellä niin otan tosi mielelläni vastaan matkavinkkejä! Mulla on kyllä harmittavan lyhyt aika siellä vaan, mutta aion varmasti ottaa siitä kaiken ilon irti!!

Perhe, jonka luona asun Tórshavnissa, omistaa tällaisen pikkuisen söpöläisen koirulin nimeltään Vaks! Mun mielestä on tosi huvittavaa että heidän minivahtikoiransa nimi on juuri Vaksi!

Tällä hetkellä oon juuri saapunut pääkaupunki Tórshavniin viettämään mun kaksi vapaapäivääni! Mun piti lähteä jo alkuviikosta, mutta sään vuoksi pääsin tänne nyt ja huomenna mun ois tarkoitus suunnata tän samaisen saaren, eli Streymoyn, pohjoispuolelle. Sinne ei kulje busseja tai muuta julkista liikennettä joten pääsy sinne on vielä tässä vaiheessa arvoitus, katsotaan miten huomenna käy! Mutta kuulemma siellä on todella kaunis luonto! Yövyn Tórshavnissa tällä kertaa yhden Mykineksellä keväällä opettaneen opettajan perheen luona. Hän kävi toukokuun aikana useita kertoja Mykineksellä ja majatalossa, jolloin tutustuin häneen paremmin ja nyt pääsen onneksi majoittumaan heidän luonaan! Skönt!!

4 kommenttia:

  1. Islanti on mahtava. Kesällä siellä vain on niin hirveästi turisteja, että ehkä kannattaa suunnata pois Gullfoss-Geysir -alueelta, jolla suurin osa turisteista on. Pohjoisemmassa on vähemmän porukkaa. Tulen keskiviikkona kolmeksi viikoksi Färsaarille, olisipa hauskaa käydä myös Mykinesillä, kun en ole siellä koskaan käynyt. Että ehkäpä törmäämme :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiitos paljon vinkistä!!!:) Ja tervetuloa Mykinesille, olisipa mahtavaa nähdä!! En oo taaskaan nähnyt moneen viikkoon yhtäkään suomalaista! :D Oot erittäin lämpimästi tervetullut! :)

      Poista
    2. Kiitokset! Yritän järjestää! Perifärsaarelaiseen tapaan kaksi päivää ennen lähtöä en edes tiedä, missä yövyn, vaikka ystävien luona piti olla. :D

      Poista
    3. No niinpä tietysti, kuulostaa juuri tavanomaiselta tarinalta jota oon monen muunkin suusta kuullut!:D

      Poista